SOVELTUVUUS
Persoonallisuus
Persoonallisuus on moniulotteinen ja persoonallisuuden piirteiden voimakkuudet vaihtelevat niin elämäntilanteen kuin ympäristön vaikutuksesta. Tunnettu Big Five- teoria käsittää viisi pääominaisuutta, jotka ovat ulospäinsuuntautuneisuus (U), sovinnallisuus (S), tunnollisuus (T), emotionaalinen taspainoisuus (E) sekä älyllisyys (Ä). Piirteet kuvaavat yksilön tapaa tuntea, ajatella sekä olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa.
Persoonallisuustestin (50 kysymystä itsestä nyt) mukaan viihdyn ihmisten seurassa ja osaan pitää vuorovaikutustilanteessa puoleni. Minulla on ymmärrystä muita ihmisiä kohtaan, ja olen mukava niin tutuille kuin tuntemattomillekin. Olen sopivasti tunnollinen ja emotionaalisesti tasapainoinen. Olen avoin uusille ideoille ja haluan ymmärtää asioita pintaa syvemmältä.
Testi pohjautuu Big Five- persoonallisuuspiirteisiin ja on psykoterapiakeskus Vastaamon sivuilta löydettävissä.
Kiinnostuksen kohteet

Kiinnostukseni kohteena on laaja joukko asioita. Tämä on välillä mutkistanut esim. opiskelun sujuvuutta, sillä fokukseen keskittyminen on ollut hankalaa. Jälkikäteen voin sanoa tästä olleen paljon hyötyä, sillä olen saanut kokeilla monia työtehtäviä ja tämä kaikki on rakentanut minua sellaiseksi, mikä olen nyt, monialainen kieliasiantuntija.
Olen kiinnostunut ihmisen psykologiasta, erityisesti siitä, mitä syitä käyttäytymisemme takaa löytyy, ja mitkä tekijät ovat ohjaamassa meitä kulloiseenkin suuntaan. Olen kiinnostunut ihmisen mielestä ja sen ulottuvuuksista. Olen kiinnostunut ihmisen kyvystä oppia, ja ennen kaikkea siitä, mitkä tekijät ovat tätä taitoa tukahduttamassa tai kohentamassa.
Olen kiinnostunut kehittämisestä. Olen ratkaisukeskeinen, eli mielelläni kehitän ajatusmalleja ja toimintatapoja sellaisiksi, että ne toimivat. Maailma muuttuu, ja sen myötä vuorovaikutuksemme ja toimintamme. Siksi on tärkeää pysyä ajan ja muutoksen hermoilla, lähikontekstia unohtamatta, jotta tekemisellä voi saavuttaa todellista tulosta ja hyötyä.
Minäkuva

Pidän itseäni mutkattomana ihmisenä. Työntekijänä olen luotettava ja lojaali sekä työalueestani vastuun ottava. Kun teen töitä, en tyydy näennäisen ja tyhjän työn tekoon. Motivaationi suoriutua työtehtävästä kunnialla on sisäsyntyinen halu vaikuttaa ja osallistua.
Tarjoilijana minulle on aina ollut tärkeintä asiakkaiden tyytyväisyys ja onnistunut tapahtuma. Nautin siitä, että saan osaltani olla vaikuttamassa mukavan ja helpon ilmapiirin rakentamisessa ja ylläpidossa. Pidän kuitenkin rajani, enkä hyväksy työkavereilta enkä asiakkailta törkeää käyttäytymistä. Opettajana minulle oli tärkeää, että tunnilta lähtiessä jokaisella oppilaalla oli jotakin taskussaan. Kuuroille korville on turha opettaa; ensin on löydettävä hyvä ryhmähenki, joka auttaa oppilaita kiinnostumaan opetettavasta asiasta.
Olen lempeä, ja pyrin työssäni ennaltaehkäisemään turhia konflikteja. Jos näitä siitä huolimatta syntyy, osaan pahoitella ja osoittaa erehtyneeni, jos näin on. Kestän ja arvostan kritiikkiä, mutta siitä huolimatta huono palaute työnantajalta tai oma kokemus epäonnistumisesta saa minut hetkeksi hiljaiseksi. Tässä näen itsessäni epäkohdan, jota saan silloin tällöin työstää.