OSAAMINEN


Asiantuntijuus

Monialainen kieliasiantuntija hallitsee monipuolisesti rajoaja ylittäviä työtehtäviä ja rooleja. Monialainen kieliasiantuntija ymmärtää diskurssien ja viestinnän tapojen merkityksen. Muuttuvassa maailmassa toimiminen on monialaisen kieliasiantuntijan erikoisalaa.

Tuleva ammattinimikkeeni on suhteellisen uusi, mutta olen kokenut sen jo omakseni. 

En ole huippuspesialisti tiukasti rajatuilla alueilla, mutta olen hyvä luovimaan, joustamaan ja toimimaan muuttuvissa tilanteissa. Olen huippuspesialisti kokonaisuuksien havaitsemisessa ja hallitsemisessa. Syvennyn mielelläni tutkimaan käsiteltävää teemaa lisää, mutta olen syntynyt ottamaan tilanteessa vaikuttavat tekijät  monipuolisesti huomioon. 

(Kuva: Ines Sirén)

 


Työkokemus

Pitkän ja laajan työkokemukseni  ehdottomasti paras anti on sen monipuolisuus. Olen saanut olla monella eri alalla ja nähdä niiden toimivat ja toimimattomat puolet. Uskon tämän kasvattaneen viisautta tarkastella myös omaa toimintaa objektiivisesti.

Lisäksi vuokratyöntekijänä minulta on odotettu valmiutta hypätä ennalta vieraaseenkin rooliin itsevarmuudella, ja ottavan nopeasti työtehtävän haltuun. Tämä on kehittänyt paineensietokykyä, valmiusherkkyyttä sekä työn löytämisen silmää. 

Tarjoilijan työ on opettanut minua, miten tilaisuuksista järjestetään toimivia, ja miten asiakkaita pidetään hyvin. Opettajan sijaisuudet ovat opettaneet valppautta ja askeleen edellä olemista. Vanhusten hoito on muistuttanut minua olennaisesta, ja nuorten ohjaaminen on osoittanut johdonmukaisuuden tärkeyden. Tutkimusavustajan kokemus on opettanut huolellisuutta sekä työn tekemisen laadukkuutta.

(Kuva: Webnode)


Elämän kulku

Merkittävimpiä elämäntapahtumia on lapsuuden perheemme muutto Saksaan vuonna 1997. Aloitin kolmannen luokan paikallisessa alakoulussa ilman kielitaitoa, mikä opetti minulle tervettä asennetta: kaikesta saa jossain vaiheessa selkoa, kun vain malttaa ja on kiinnostunut ympäristöstään ja osallisuudestaan siinä.

Vastuuntuntoa ja päättäväisyyttä olen oppinut paljon vanhan harrastukseni, ratsastuksen, ansiosta. Olin siskojeni kanssa vastuussa kahdesta hevosesta, joista toisen opetimme ravihevosesta ratsuhevoseksi. Uskoni asioiden toimivuuteen ja päämäärän saavuttamiseen on varmasti alkanut kehittyä jo tuolloin.

Olen kasvanut laajassa sosiaalisessa ympäristössä, jossa on pidetty toisen puolta. Kasvuympäristöni on osaltaan auttanut huomaamaan luotettavuuden ja lojaaliuden merkityksen ihmissuhteissa, niin perheenjäseniä kuin työkavereita ja työnantajaa kohtaan.

(Kuva: Ines Sirén)


OSAAMISKUVAUKSET

Kieli- ja viestintätaidot

Taitoni viestiä sekä suullisesti että kirjallisesti ovat moneen tehtävään riittävän hyvät. Suomen kielen viestintätaitojani olen harjoittanut mm. Jyväskylän yliopiston puheviestinnän kursseilla. Kokemukset omien puheiden ja esitelmien videotallenteiden seuraamisesta auttoivat huomattavasti havaitsemaan oman ulosannin hyviä ja huonoja puolia. Kirjoitetun kielen viestintätaitoja olen saanut kehittää mm. diskurssintutkimuksen ja monikielisyyden kursseilla. Nämä ovat syventäneet taitoa tulkita tekstejä sekä helpottaneet eri tekstilajien hahmottamista ja tuottamista.

Vieraiden kielten taitoni koostuvat viiden eri kielen taidoista, joiden taitotasot vaihtelevat. Vahvimmat ovat saksa ja englanti. Näiden jälkeen seuraa järjestyksessä ruotsi, espanja ja venäjä. Saksankielen taitojani kuvaa taitotaso taitava kielenkäyttäjä. Osaan viestiä tilanteeseen sopivalla tyylillä niin kirjallisesti kuin suullisesti, sekä ymmärrän ja kykenen ottamaan osaa nopeatempoiseenkin keskusteluun. Taidot ovat ensisijaisesti peräisin lapsuudesta, jolloin kävin paikallista ala- ja yläkoulua. Kielitaitoani syvensin Saksan kielen ja kulttuurin opinnoissa, joihin tein mm. kandidaatin tutkielmani saksan kielellä. Opiskelijavaihdossa Etelä-Saksassa kielitaitoni sai piristystä saksan kielen ollessa jokapäiväisessä elämässäni dominoiva kieli.

Englanninkielisessä kielenkäyttötilanteessa sijoitun itsenäisen ja taitavan kielenkäyttäjän välimaastoon. Ymmärrän kieltä enemmän, mitä osaan sitä tuottaa. Lukioiässä otin osaa kolmeviikkoiseen EF- kielikurssiin Englannin Bournemouthissa, mikä innosti kielen oppimiseen. Yliopisto- opinnot, erityisesti tutkimushankkeessa työskentely, joka on pääosin ollut englannin kielellä tapahtuvaa, on kehittänyt englanninkielen taitoani spontaanissa vuorovaikutuksessa. Gradussa käyttämäni kirjallisuus on lähes poikkeuksetta englanninkielisistä lähteistä koostuvaa, mikä on syventänyt osaamistani erikoissanaston parissa. 

Ruotsinkielen taitoni määrittelen perustason osaamiseksi. Olen aina ollut sekä kiinnostunut ruotsin oppiaineesta. Kielen käyttötilanteet ovat jääneet harmillisen vähäisiksi, mistä syystä kielen tuotto ei ole niin hyvää kuin kielen ymmärtäminen. Espanjankielen taitoni ovat peräisin yhden lukuvuoden kestäneistä espanjan opinnoista Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksella. Ymmärrän selkokielisiä tekstejä ja pystyn seuraamaan hidastempoista puhetta sekä esittelemään itseni. Venäjää olen yhden lukuvuoden ajan Jyväskylän yliopiston kieli- ja viestintätieteiden laitoksella. Tästä on antina Venäjän kulttuurin tuntemus ja kielen alkeet, kuten venäjänkielisten aakkosten ymmärtäminen ja helppojen kielenkäyttötilanteiden seuraaminen.


Sosiaaliset taidot

Sosiaalisesti olen taitava. Osaan mielestäni lukea sosiaalisia tilanteita ja vaikuttaa niihin tarvittaessa oikeaan aikaan ja sopivalla tavalla. Tämän taidon tärkein kouluttaja lienee asiakaspalvelu- ja opetustyö, joissa sosiaalinen kanssakäyminen on keskeistä. Vuorovaikutuksessa on oltava selkeä ja ystävällinen, ja saada näiden adjektiivien turvin oma viesti vaikuttamaan toivotulla tavalla. Työhön liittyviä vuorovaikutustilanteita on uskallettava tietyllä tavalla myös johtaa: on oltava tietoinen ympärillä olevasta ja valmiudessa reagoimaan ja muuttamaan epätoivottuja elementtejä, jotta tilanne pysyy fokuksessaan.

Taipumus ulospäinsuuntautuneeseen persoonallisuuteen on osaltaan suunnannut minua kiinnostumaan ympärilläni olevasta jo pienestä pitäen. Lapsuuden laaja sosiaalinen ympäristö on vahvistanut persoonallisuuden piirrettä ja sosiaalisia taitoja. Sosiaalisia taitoja olen saanut kehittää myös harrastusteni myötä. Mm. hevosharratuksen parissa isämme rohkaisi minut ja siskoni itse selvittämään hevosiin liittyvät asiat, kuten tilaamaan kengittäjän tai heinäkuorman, tai pyytämään konsultaatiota eläinlääkäriltä. Kokemukset toivat uskallusta toimia myös sielä, missä toinen vastapuoli vaikuttaa huomattavasti vahvemmalta ja pätevämmältä kuin itse. Myös koulutuksen myötä on moni sosiaalinen taito kehittynyt. Opinnoissa, jotka ovat pitäneet sisällään esitelmien pitoa, ryhmätyöskentelyä ja vuorovaikutusta, on keskiössä ollut oma osallisuus sosiaalisiin tilanteihin.


Kansainvälisyys- ja monikulttuurisuustaidot

Tulen hyvin toimeen erilaisissa ympäristöissä. Kansainvälisyys ja monikulttuurisuus ovat olleet vahvasti läsnä elämässäni. Vuodet ulkomailla ovat opettaneet, että olemme ytimeltämme lopulta kaikki samanlaisia. Vaikka on tärkeää huomata ja kunnioittaa vastapuolen kultuurille ominaisia piirteitä ja tapoja, harvoin erehdykset haittaavat ketään. Kömmähdykset vuorovaikutustilanteissa saattavat jopa lähentää ja auttaa pääsemään parhaimpaan lopputulokseen. En ole tahallisen mokaamisen kannalla, mutta joskus itsensä häpäisemisen pelko saattaa ohjata meitä välttämään tietynlaisia tilanteita, jolloin on hyvä tiedostaa, että olemme tunteiltamme ja tarpeiltamme samaa lajia.

Kansainvälisyys- ja monikulttuurisuustaitojani olen saanut kehittää myös opinnoissani.  Yhden lukuvuoden kestänyt Erasmus- vaihto Etelä-Saksassa, ja Suomessa ajanvietto vaihto-oppilaiden kanssa ovat vahvistaneet kansainvälistä ja monikulttuurista verkostoitumista. Vieraiden kielten opinnot ovat lisänneet ymmärrystä muista kielistä, kielenkäyttötavoista ja kulttuurien piirteistä. Ymmärrystä ja oman toimimisen taitoa monikulttuurisessa ympäristössä olen päässyt testaamaan monilla reissuilla ympäri Eurooppaa: Belgiassa, Puolassa, Ranskassa, Italiassa, Itävallassa ja niin edelleen. 

Tieto- ja viestintätekniset taidot

Tieto- ja viestintätekniset taidot ovat hyvällä tolalla. Hallitsen mm. tekstinkäsittely-, taulukkolaskenta-, kuvanmuokkaus-, tiedonhaku- sekä kalenteriohjelmat. Minulla on kokemuksiini pohjaten hyvä kyky ymmärtää nopeasti uusien ohjelmien idea. Läpi yliopisto- opintojen on täytynyt tutustua erilaisiin työskentely- ja kurssialustoihin: Korppi, Moodle, Microsoft Word, peda.net, wordpress ja niin edelleen. Opintojen myötä taito etsiä aiheen kannalta relevanttia ja laadukasta tietoa on kehittynyt erittäin hyväksi.

Gradun tutkimustuloksissa pääasiallisina ohjelmina olivat käytössä Microsoft Excel ja IBM SPSS. Näiden lisäksi sain pienen kosketuksen koodipohjaseen MNE Pythoniin. Myös MATLAB- ja BrainVision- ohjelmiin olen tutustunut yliopisto-opinnoissani kognitiivisen neurotieteen kurssilla. Sosiaalisen median kanavat (Facebook, instagram) ovat omalla vapaa-ajalla tulleet tutuiksi. Koulutöiden myötä mm. Twitter, Wordpress, peda.net, Webnode ovat olleet käytössä. Ohjelmien ja alustojen monipuolinen käyttö tukee uusien sovellusten oppimista.


OSAAMISNÄYTTEITÄ

Humanististen tieteiden kandidaatti

Jyväskylän yliopisto, pääaineena Saksan kieli ja kulttuuri

MEG Driving Licence 2018

Centre for Interdisciplinary Brain Research, University of Jyväskylä

Monitieteinen maisterintutkielma

Työskentely ChildBrain- hankkeessa. Audiovisuaalisen oppimisen MEG- tutkimus. 

Humanististen tieteiden kandidaatintutkinto

Kandidaatintutkintoni pitää sisällään Saksan kielen ja kulttuurin perus- ja aineopinnot, psykologian perusopinnot sekä viestinä- ja kieliopintoja. Näiden suoritusta kuvaa arvosana hyvä. 

Saksan kielen ja kulttuurin opintokokonaisuudet käsittävät mm. kirjallisuuden, kieliopin, kielitieteen, akateemisen kirjoittamisen ja kielen käyttämiseen liittyviä opintosisältöjä. Nämä ovat kasvattaneet Saksan kielen ja kulttuurin tuntemusta yleisella sekä asiantuntijan tasolla. Olen kartuttanut opintojen myötä saksankielistä osaamista mm. eri tekstityyppien ja kielenkäyttötilanteiden parissa.

Psykologian perusopinnot pitävät sisällään katsauksen psykologian tieteenalan pääsuuntauksiin. Tunnen sisältöjä ja osaan soveltaa niin kehitys-, persoonallisuus-, kliinisen psykologian, psykologian tutkimusmenetelmien ja neuropsykologian keskeisten teoreettisten viitekehysten puitteissa psykologisia ilmiöitä.

Kieli- ja viestintäopinnot sisältävät vieraan kielen opintoja (espanja ja venäjä), akateemisen ruotsin ja puheviestinnän perusteet. Opinnot ovat ja syventäneet niin kansainvälisyys- ja monikulttuurisuustaitoja kuin kieli- ja viestintäosaamistani.

MEG- ajokortti

MEG- ajokortti on Jyväskylän yliopiston monitieteisen aivotutkimuskeskuksen tarjoama perehdytys MEG-aivokuvantamismenetelmään ja MEG- aineiston analyysiin. MEG mittaa aivojen sähköisen toiminnan ylle muodostuvia magneettikenttiä suprajohtavilla sensoreillaan. MEG on sijoitettuna magneettisuojatussa huoneessa ja toimii nestemäisen heliumin ansiosta havaiten herkästi heikot aivoaktiivisuudet. MEG- ajokortti tarjoaa ymmärrystä menetelmän toiminnan periaatteisiin ja MEG- tutkimuksen käytäntöön. 

Kurssi oli antoisa ja sen oppi palveli koko MEG- tutkimuksen ajan. Ongelmatilanteissa oli hyötyä, kun muisteli kurssilla käytyjä teorioita ja esimerkkitapauksia mittaustilanteesta. Tämän kurssin ja varsinaisen MEG- tutkimuksen myötä sain kartuttaa laadukkaan tutkimuksen teon osaamista.

Monitieteinen maisterintutkielma

"Maisterintutkielmani on tehty väitöskirjahankkeessa, joka on osana suurempaa Child Brain- tutkimushanketta (www.childbrain.eu). ETN: n (European Training Network) alaisuudessa työskentelevän projektin tarkoitus on edistää tohtorikoulutettavien neurokognitiivista tietämystä lapsista, joilla on jokin normaalin kielellisen kehityksen ongelma, tai suuri riski siihen. Väitöstyö audiovisuaaliseen prosessointiin liittyvistä aivotason mekanismeista on kestänyt muutaman vuoden, ja sen viimeisenä vaiheena on käsillä oleva, aktiivisen oppimisen MEG -tutkimus. Hankkeessa tutkitaan multimodaalisen ärsykkeen yhdistymiseen liittyviä aivotason tapahtumia ja lähteen paikannusta audiovisuaalisen oppimisen hetkellä ja sen jälkeen." (Lainaus  tutkielmani johdannosta)

Tutkielman laatiminen valmiissa hankkeessa on ollut innostavaa ja todella mieluisa kokemus. Olen saanut kehittää osaamistani monipuolisesti. Olen saanut oppia joustavuuden merkityksestä ja laadukkaan työskentelyn rakentumisesta hankkeessa työskentelyn ansiosta. Luottamus ja varmuus omaan työpanokseen ja johtopäätösten tekoon on tullut ikään kuin sivutuotteena omia tutkimusongelmia miettiessä ja aiheen teoreettisiin lähtökohtiin ja tutkimukseen perehtyessä. Monitieteinen maisterintutkielma on ollut merkittävässä asemassa kasvussani kohti monialaista kieliasiantuntijaa.

Minä, Maisteri - Tulevan monialaisen kieliasiantuntijan pohdintaa osaamisesta ja asiantuntijuudesta
Kaikki oikeudet pidätetään 2019
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita